Haluisin kirjottaa vähän tasa-arvosta. Lähteenä toimii keskustelut paikallisten ystävieni kanssa.
Tää on toisaalta hankala aihe kirjoittaa, koska tähän liittyy oleellisesti myös omat arvot. Mielipiteitä on yhtä monta ku lukijaakin. Mun mielestä kaikki saa olla sellasia ku haluaa ja uskoa mihin haluaa, niin kauan, kun ei satuta toisia. Yleisesti täällä ei ihan saa olla sellanen ku haluaa ja sukupuoliroolit on tosi selkeät.
Keskusteltiin mm. homoseksuaaleista. Aluksi mietin, että miten ottaa tää aihe puheeksi. Aattelin, että homous on täällä varmaan tabu. Siis ainakin täällä Vinhissä, koska tää on aika pieni paikka. No olihan se. Totta kai homoseksuaaleja on, mutta harva on julkisesti. Kyllä osa pystyy omasta mielestään elämään onnellisesti, piilossa. Eipä sillä, ei täällä heteroparitkaan julkisia rakkauden osoituksia toisilleen jakele. Ystäväni tunsi erään naisparin. Heidän parisuhteensa päätyi eroon. Toinen naisista päätti mennä naimisiin miehen kanssa, jotta voisi saada lapsen. Muita keinoja ei ollut. Ja naimisiin siis vain siksi, että lapsen saamista avioliiton ulkopuolella ei katsota hyvällä. Julkisesti homona oleminen on yleisempää ja ehkä jopa ok ”isoissa kaupungeissa”. Paikalliset mieltää isoksi kaupungiksi pääkaupungin Hanoin ja lähes 13 miljoonan asukkaan Ho Chi Minh Cityn. Eihän tää mua ollenkaan yllättänyt.
Oon myös pitkin reissua kalastellut tietoa tasa-arvosta miehen ja naisen välillä. Mies on perheen pää, johtaja ja roolimalli. Mies on menestyjä. Voiko nainen olla korkeassa asemassa? ”Voi, mutta vain hyvin erityiset naiset, en ole ikinä tavannut sellaista”, mulle vastattiin. Nainen voi olla esimies, mutta korkeimmalla jakkaralla istuu yleensä mies. ”Suomessa on ollut nainen presidenttinä”, sanoin. Voi veljet niitä ilmeitä. Ylipäätään Vietnamin historiassa ei suuria naisia oikeastaan ole. Pari on nimensä saanut historian kirjoihin, kuolemalla sodassa. Tarkemmin asiaa ei minulle selitetty. Nainen on vaimo ja ennen kaikkea äiti. Äitejä arvostetaan valtavasti, kun taas isiä ei niinkään. On äidin tehtävä huolehtia lapsista ja kodista. ”Moderneissa” perheissä myös miehet osallistuvat kodin ja lasten hoitoon. Suomalaiset naiset ovat kuulemma onnekkaita. Miehet auttavat kotitöissä ja kasvattavat lapsia, ovat jopa koti-isiä. Se oli vieras käsite ja aiheutti lähinnä hilpeyttä. Tärkeää on löytää hyvä mies pitämään itsestä ja perheestä huolta.
Täällä on paljon kahviloita ja niissä ihmiset viettävätkin paljon aikaa. Useamman kerran on tullut vastaan tilanne, kun mies lyö naista. Kukaan ei huomaa. Kun poikaystävä lyö tyttöystäväänsä sanaharkan päätteeksi, väittely loppuu ja tilanne palaa normaaliksi. Miestä tulee kunnioittaa ja miehellä on oikeus kurittaa naista huonosta käytöksestä. Otsikossa lukee ystäväni sanat. ”En tiedä onko sellaista”, jatkui tuo lause. Ihan kamalaa, mutta täällä niin normaalia. Kyseisen ystävän oli vaikea käsittää, miten erimielisyydet voisi muka selvittää pelkästään puhumalla tai miten nainen voisi edes sanoa haluamansa mielipiteen ääneen. Täällä miehiä myös tervehditään aina ensin. Toki tervehtiminen aloitetaan aina vanhimmasta nuorimpaan, eikä nuorempi mies ohita järjestyksessä esimerkiksi isoäitiä.
On hassua huomata, miten tasa-arvoisessa maassa sitä elääkään, vaikka ainahan sen on tiennyt. Se on itsestäänselvää! Niinpä. Tietenkin meilläkin on epäkohtia ja aina on hyvä pyrkiä parempaan, ei kai mikään oo täydellistä. Mutta kyllä mä koen itseni melko onnekkaaksi tässäkin tilanteessa. Oon syntyny maahan, jossa jokaisella on mahdollisuus koulutukseen ihon väristä, seksuaalisesta suuntautumisesta, uskonnosta ja sukupuolesta riippumatta. Vaikka täällä ei Suomea osata sijoittaa maailmankartalle, silti moni tietää, että Suomessa on yksi maailman parhaista koulutusjärjestelmistä. Naisena on mahdollisuus edetä uralla ja olla arvostettu, siinä missä miehenkin. Naisena ei tarvitse automaatisesti pelätä väkivaltaa parisuhteessa tai pelätä oman mielipiteen sanomista ääneen. Mutta miehiäkään ei sovi tässä unohtaa. Ei oo mikään miehen tehtävä elättää koko perhettä. Miehet saa myös olla isiä pullan tuoksulla tai ilman ja niitä arvostetaan.
Tästä vois kirjottaa vaikka sata sivua tekstiä, mutta ehkä sain suurimpia juttuja esille. Mut ylipäätään ihan älyttömän siistii on se, että me oikeesti saadaan olla just sellasia ku halutaan ja että kaikilla on samat oikeudet, mutta myös velvollisuudet.
Terkuin: Tanja
